1983: Sampo-ohjelmointikieli toi ajattelemisen taitoa lapsille MITstä Ouluun

Suomalainen voimistuva ohjelmointikieli#
SAMPO on opetusympäristö, jonka ensimmäisen version Systiimi Oy julkaisi vuonna 1983 ja toisen vuonna 1985. SAMPO tarkoitettiin ohjelmoinnin opettamiseen yläastelaisille ja lukiolaisille. FORTHista vahvoja vaikutteita ottaneen kielen lisäksi siihen kuului grafiikan piirtämistä varten suunniteltu hiekkalaatikkoympäristö.
SAMPO 1 ja 2.0 pyrkivät soveltamaan LOGO-kielen menestykseen johtanutta oppijan tavoitteista lähtevää reseptiä muodossa, joka poistaisi englannin kielen aiheuttaman lisärasitteen. Tarkoituksena oli tuoda tulkatun kielen välittömyys ja suoraan kieleen rakennettu tuki konnagrafiikalle kotimaisille yleisöille ilman, että kielen laajennettavuus kärsisi.
CP/M ja DOS-käyttöjärjestelmille toteutetut SAMPO 1 ja 2.0 ovat monella tavalla historiallisesti kiinnostavia. Ne syntyivät ajankohtana, jona tietotekniikan kouluopetus Suomessa vasta haki muotoaan ja kokeilevat rohkeasti esimerkiksi suomenkielisen sijataivutuksen sisällyttämistä kielioppiinsa. Sampo 20 joutuu muutamassa kohdassa eriämään esikuvastaan teknisistä syistä: liki neljä vuosikymmentä on tietotekniikan mittapuulla pitkä aika. Nykyaikaisesta tietokoneesta ei esimerkiksi enää löydy rivi riviltä paperille tulostavaa kirjoitinta. Nämä muutokset pyrkivät kuitenkin säilyttämään ohjelmiston mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle.
Uudelleenjulkaisut ja säilyneet ohjelmat#
Hyvin vähän suoraa tietoa siitä, miltä SAMPO 1 näytti, on jäljellä. SAMPO 2.0 taas on uudeleenjulkaistu 2020-luvulla, ja se on säilyneiden tietojen perusteella pitkälti uskollinen ykkösversiolle. SAMPO 2.0 kirjoitettiin kokonaan uusiksi FORTH-83 -kielellä. Julkaisusta löytyy Viitasaaren yläasteelle ja Imatran seudulle suunnatut binäärit vuodelta 1987, Sampon 1 ja 2 -versioden ohjelmoijan historiakatsaus ja ohjeet SAMPO 2.0 -lähdekoodin kääntämiseen sekä syntyvän binäärin ohjelman testaamiseen.
Viitasaaren säilynyt binäärijakelu, lista käskysanoja ja lukiolaisille opetusmateriaaliksi suunnattu ohje sekä sähköpostikeskustelut alkuperäisen SAMPOn toteuttamiseen osallistuneen Heikki Putkosen kanssa ovat pääasialliset lähteet, jonka nojalla Sampo 20 toteutettiin.
Kokeile itse!#
Tälle sivulle on upotettu Viitasaaren binääri DOS-käyttöjärjestelmälle. Tällä hetkellä skandikirjainten (å, ä, ö) syöttö on tällä sivulla rikki. Ongelmaa pyritään korjaamaan. Ohjelma käynnistyy painamalla alta play-nappia, kirjoittamalla sampo ja sitten enter. Alkuperäisen sampon mukana jaeltua SAMPO.BLK -tiedostoa voi sitten selailla kirjoittamalla ensin 0 LUE (enter) ja sitten dokumenttia voi selata SEU-komennolla.
Yleisesti toimivampi versio samposta löytyy täältä. Tämä on kokonaan uusiksi kirjoitettu versio, joka suorittuu suoraan selaimessa ja tukee näin ollen käyttöjärjestelmäsi leikkaa-liimaa -toiminnallisuutta.